Arvon lataaminen
Arvolipuista yleisesti
PaperCut järjestelmässä arvo eli saldo on sidottu käyttäjätunnukseen. Huom. Metropoliassa käytössä oleva saldo ja HSL:n korteilla oleva saldo ovat kaksi eri asiaa.
Huom! Mikäli olet hankkinut erillisen kopiokortin Metropolian kirjastosta itsellesi, tulee ko. kopiokortti palauttaa Metropolian kirjastoon opintojen päättyessä.
Arvon lataaminen
Arvoa eli saldoa voi hankkia sähköisesti suomalaisten pankkien verkkopankkitunnusten avulla täällä. Mikäli käytettävissä ei ole verkkopankkitunnuksia, voi perinteisiä arvolippuja hankkia Metropolian kirjastoista, pois lukien Araliksen yhteiskirjasto.
Maksuvaihtoehdot
Arvon palauttaminen / myynti
Käyttäjän on huolehdittava opintojen päättyessä saldonsa hoitamisesta. Suositus on kaupata jäljelle jäänyt saldo esim. muille opiskelijoille.
Metropolia ei hyvitä alle 10€ saldoja käyttäjälle takaisin. Mikäli kyse on suuremmasta saldosta, voidaan saldo palauttaa. Tällöin saldosta vähennetään kolme euroa käsittelymaksuja.
Ongelmia maksujen kanssa
Ongelmatapauksissa suositellaan ensimmäiseksi selaimen välimuistin tyhjentämistä. Esim. sivuston antama "Disallowed Key Characters" -virhe ratkeaa välimuistin tyhjennyksellä.
Ohjeet välimuistin tyhjentämiseen löytyy täältä.
Mikäli välimuistin tyhjennys ei korjaa ongelmaa, tulee asiasta tehdä palvelupyyntö täällä.
- Created by Janne Teräslahti, last modified by Unknown User (samiu) on 16.9.2016
You are viewing an old version of this page. View the current version.
Compare with Current View Page History
« Previous Version 43 Next »
- No labels