Google Drive
Google Drive on selainkäyttöinen tiedostojen pilvitallennuspalvelu, jonka Google-yhtiö avasi 24. huhtikuuta 2012. Se on osa muun muassa osa oppilaitoksille suunnattua Google Workspace for Education -sovelluspakettia.
Palvelu tarjoaa Metropolian opiskelijoille ja henkilökunnalle yhtensä 100 TB ilmaista tallennustilaa.
Google Driveen ladattuja aineistoja voi jakaa ja muokata yhteisöllisesti eri käyttäjien kesken. Levytilapalvelu osaa avata noin 30 eri tiedostotyyppiä katsottavaksi suoraan selaimessa.
Google Driveen liittyviä oheisohjelmia ovat muun muassa
- tekstinkäsittelyohjelma Google Docs
- taulukkolaskentaohjelma Google Sheets
- presentaatio-ohjelma Google Slides
Google lisäsi Driveen alatoiminnon Shared Drives/Jaetut drivet alkuvuodesta 2017 (alkuperäinen nimi Team Drive). Se on tarkoitettu etenkin organisaatioiden käyttöön. Shared Drivesiin säilötyissä dokumenteissa työtilan omistajaksi on määritetty "kuka tahansa" organisaatiosta. Työtilaa pystyy organisaatio siten hallinnoimaan sen jälkeen, kun sen perustaja on mahdollisesti poistunut organisaation palveluksesta. Lisää.
Levytilan säästämiseksi on Metropolian Google Drivesta poistettava tiedostot sen jälkeen, kun niiden elinkaaret ovat päättyneet.
Google Driven levytilakiintiöt Metropoliassa:
- My Drive/Oma drive: 50 Gt käyttäjätunnusta kohti
- Shared Drives/Jaetut drivet: 900 Gt työtilaa kohti
Jaetut drivet tilataan Helpdeskista lomakkeella.
Osoite
- Drive: http://drive.google.com
- Metropoliassa myös - Also in Metropolia: https://drive.google.com/a/metropolia.fi/
Kirjallisuutta - Literature
- Google Blog (EN, official)
- Wikipedia (EN, 2025)
How to use Google Drive (EN, 2024)
- Tärkeitä ohjeita Google Driven käyttäjille Metropoliassa (FI, 2022)
- Drive-FAQ - Vastauksia Google Driven tiedostonhallintaa koskeviin yleisiin kysymyksiin (FI, 2021)
Videoita - Videos
- Google Workspace video channel on Youtube (EN, official)
- How to use Google Drive for Desktop (EN, 2024)
- Beginners Guide (EN, 2024)
- Full Google Drive Tutorial for Beginners (EN, 2024)
Käyttökohteita
- tiedostojen tallennus
- tiedostojen jakaminen
- tiedostojen järjestely
Käyttöehdot
Sovellus kuuluu Metropolian virallisiin työ- ja opiskeluvälineisiin.
Metropolian opiskelijat ja henkilökunnan jäsenet käyttävät palvelua Metropolia-tunnuksillaan. Linkit oppaisiin.
Käyttäjätukea antaa Metropolian tietohallinnon Helpdesk.
Sovellusta Metropolian töihin käytettäessä on noudatettava Metropolian pilvipalveluehtoja.
Pilvipalvelujen tietoturvallinen käyttö
Google Workspace jakaa keräämiään tietoja Google-yhtiön sisällä tai myös muille yhtiöille.
- Created by Petri Silmälä, last modified on 17.6.2024