Jos sinulla on ongelmia käynnistää vuosisuunnittelujärjestelmä, tee liitteen ohjeen mukaiset korjaustoimenpiteet. Korjauksen jälkeen järjestelmä käynnistyy normaalisti.
Vuosisuunnittelun javaclientti ei käynnisty työaseman päivityksen jälkeen.pdf
Tietohallinto pyrkii tekemään korjaukset etänä, jonka jälkeen ohjeen mukaisia toimenpiteitä ei tarvitse tehdä.
Henkilökohtaisia tulostimia poistetaan käytöstä kesän aikana Vanhan maantien, Albertinkadun, Leiritien, Mannerheimintien ja Arabiankadun toimipisteistä.
Tulostimien käyttäjille ilmoitetaan henkilökohtaiseisti poistoista. Korvaavia, uusia Toshiban monitoimilaitteita asennetaan lisää ja niiden sijainneista ilmoitetaan erikseen.
Vanhan viertotien toimipisteen verkkoyhteydet toimivat jälleen.
Vanhan viertotien toimipisteen verkkoyhteydet eivät toimi maanantaina olleen
sähkökatkon takia. Yhteyksien arvoidaan palautuvan tiistaina n. klo 10.
Pahoittelemme häiriötä.
Winha on suljettu versiopäivityksen vuoksi maanantaina 18.6.2012 klo 12-18.
Myös WinhaWiivi, WinhaWille, Toisu, vuosisuunnittelu, TOTSU ja Opseditori ovat päivityksen ajan pois käytöstä.
Viestintäviraston tietoon on tullut salasanavuoto Linkedin-verkkoyhteisöpalvelussa.
Oma Linkedin-salasana kannattaa vaihtaa mahdollisimman pian. Salasana pitää vaihtaa myös muihin palveluihin, joissa on käytössä sama salasana. Saman salasanan käyttämistä eri palveluissa ei suositella.
Henkilökunnan tietokoneita vaihdetaan uusiin ja vanhoja koneita päivitetään kesän aikana.
Kaikki tärkeät oman koneen kovalevyllä olevat tiedostot kannattaa kopioida henkilökohtaiseen kotihakemistoon eli Z:-verkkolevyasemalle.
Lisätietoja ja ohjeita verkkolevyistä ja kotihakemistosta
Apua ja neuvoja kopiointiin saa tarvittaessa soittamalla Helpdeskin puhelinpalveluun 020 783 6969, tekemällä palvelupyynnön osoitteessa http://hd.metropolia.fi tai lähettämällä sähköpostia osoitteella helpdesk@metropolia.fi.
Bulevardin auditorion V013 dataprojektori ja ohjauksen kosketusnäyttö ovat rikki, mutta auditorio on käytössä tilapäisjärjestelyin.
Varalla oleva, hiukan heikkotehoisempi dataprojektori on tällä hetkellä eturivissä, joten istuma-paikkoja on normaalia vähemmän.
Ohjeet laitteiden käytöstä löytyvät auditoriosta.
PaperCut-järjestelmää päivitetään 13.06.2012. Päivitys aiheuttaa
lyhyitä katkoja Toshiban monitoimilaitteiden käyttöön klo 9-14 välillä.
Käyttäjätuen koulutuksen vuoksi maanantaina 4.6. seuraavissa toimipisteissä ei ole käyttäjätuen henkilöä paikalla:
Albertin- ja Kalevankatu
Agricolankatu
Ruoholahti
Tukholmankatu
Myöskään tiistaina 5.6. seuraavissa toimipisteissä ei ole käyttäjätuen henkilöä paikalla:
Albertin- ja Kalevankatu
Agricolankatu
Myyrmäki
Ruoholahti
Tukholmankatu
Vanha Viertotie
Atk-ongelma tilanteissa, ole hyvä ja tee palvelupyyntö osoitteessa hd.metropolia.fi tai akuuteissa tapauksissa soita Helpdeskin numeroon 020 783 6969, ma-to klo 8-16 ja pe 8-15