Arvolipuista yleisesti
arvolippu kannattaa ottaa oitis käyttöön, sen lunastamisen jälkeen. PaperCut järjestelmässä arvo eli saldo on sidottu käyttäjätunnukseen. Huom. Metropoliassa käytetty käytössä oleva saldo ja HSL:n korteilla oleva saldo ovat kaksi eri asiaa.
Huom! Mikäli olet hankkinut erillisen kopiokortin Metropolian kirjastosta itsellesi, tulee ko. kopiokortti palauttaa Metropolian kirjastoon opintojen päättyessä.
Arvon lataaminen
Arvoa eli saldoa voi hankkia sähköisesti suomalaisten pankkien verkkopankkitunnusten avulla täällä. Mikäli käytettävissä ei ole verkkopankkitunnuksia, voi perinteisiä arvolippuja hankkia Metropolian kirjastoista, pois lukien Araliksen yhteiskirjasto.
Maksuvaihtoehdot
Children Display |
---|
Arvon palauttaminen / myynti
Käyttäjän on huolehdittava opintojen päättyessä saldonsa hoitamisesta. Suositus on kaupata jäljelle jäänyt saldo esim. muille opiskelijoille.
Metropolia ei hyvitä alle 10€ saldoja käyttäjälle takaisin. Mikäli kyse on suuremmasta saldosta, voidaan saldo palauttaa käyttäjälle takaisin. Tällöin saldosta vähennetään kolme euroa käsittelymaksuja.
Huom! Mikäli olet hankkinut erillisen kopiokortin kirjatosta itsellesi, tulee ko. kopiokortti myös palauttaa Metropolian kirjastoon opintojen päättyessä.
Arvon lataaminen
1. Osta kirjastosta arvolipuke, joka sisältää koodin. Arvolipukkeiden hinnat näet kopiohinnastosta.
2. Kirjaudu työasemalle.
3. Käynnistä Internet-selain ja siirry osoitteeseen https://papercut.metropolia.fi Jos selaimeen tulee sertifikaattivaroitus, ohjeet sen ohittamiseen löytyvät täältä: Internet-selainten sertifikaattivaroituksen hyväksyminen
4. Kirjaudu järjestelmään Metropolian käyttäjätunnuksellasi (Tuubi-tunnus)
5. Valitse sivun vasemmasta reunasta ”Redeem Card”
6. Syötä kirjastosta ostamassasi arvolipukkeessa näkyvä koodi ”Card number” -kenttään ja klikkaa harmaata ”Redeem Card” -painiketta.
HUOM: Jos laite ilmoittaa, että koodi on jo aktivoitu/käytössä, tarkista kohdan 8 mukaan “Summary”. Arvo voi olla jo lataantunut sinulle.
7. Kun arvo on lisätty onnistuneesti käyttäjätunnuksellesi, ilmestyy ruudulle teksti: ”The value associated with this card has been successfully applied to your account.”.
8. Valitse sivun vasemmasta reunasta “Summary” tarkistaaksesi arvosi. Arvo näkyy ruudun keskellä käyttäjätunnuksesi alapuolella.
Ongelmia maksujen kanssa
Ongelmatapauksissa suositellaan ensimmäiseksi selaimen välimuistin tyhjentämistä. Esim. sivuston antama "Disallowed Key Characters" -virhe ratkeaa välimuistin tyhjennyksellä.
Ohjeet välimuistin tyhjentämiseen löytyy täältä.
Mikäli välimuistin tyhjennys ei korjaa ongelmaa, tulee asiasta tehdä palvelupyyntö täällä.
Adding Credit9. Muista kirjautua ulos valitsemalla ruudun vasemmasta reunasta ”Log out”.
Top-up cards for adding value