Trello
Trello on vuonna 2011 julkaistu selainpohjainen projektinhallintajärjestelmä. Yksinkertaisuudestaan huolimatta tai kenties sen ansiosta se on käytössä muun muassa sellaisissa organisaatioissa kuin The Verge ja The New York Times.
Palvelu koostuu tauluista (board), jotka sisältävät luetteloita (lists). Luettelot vastaavat projektin tehtävälistoja. Ne taas jakautuvat korteiksi (cards), jotka vastaavat tehtäviä. Kortteihin voi kytkeä liitetiedostoja, äänestyksiä, tavoitepäivämääriä ja tarkistusluetteloita. Kortteja siirretään paikasta toiseen vetämällä. Projektin edetessä kortit voivat kehittyä luetteloiksi, jotka kuvaavat prosessia, jossa esimerkiksi idea muuttuu toteutukseksi.
Trellon perusversio on käyttäjälle ilmainen. Järjestelmän maksullinen Business Class -painos avattiin vuonna 2013.
Trellon mobiiliversio on saatavana iOS- ja Android-laitteille.
Muun muassa Confluence-wikistään tunnettu Atlassian-yhtiö osti Trellon tammikuun alussa 2017.
Microsoftin Teamsin ja Plannerin yhdistelmä tarjoaa samoja ominaisuuksia kuin Slack. Lisäksi Google Keepillä pystyy laatimaan tehtävälistoja, jotka on merkitty korteiksi.
Osoite - Address
Kirjallisuutta - Literature
- Trello+Asana Sync (EN, 2018, official)
- Facebook (EN, 2018, official)
- Wikipedia (EN, 2018)
- What is Trello (EN, 2017)
- Trello vs. Kanbanflow comparison (EN)
- Trello vs Microsoft Planner Comparison Chart (EN)
- Opas Guide (FI, EN, virallinen, official)
- Trello-ohje (FI)
Videoita - Videos
- Official video channel on Youtube (EN)
- Plan using Trello in 2018 (EN, 2018)
- Ultimate Trello to-do-list (EN, 2018)
- Beginners guide (EN, 2018)
- How to use Trello (EN, 2017)
- Webinar: How to use Trello as a powerful to-do-list (EN, 2017)
Käyttökohteita
- projektinhallinta - project management
Käyttökokemuksia - User experiences
Käyttöehdot - Terms of Service
Maksullinen versio
Käyttäjän on luotava palvelussa oma tunnus itselleen.
Käyttäjä vastaa itse tietoturvasta ja käyttäjätuesta.
Ilmaisversio
Ilmaisversion käyttö Metropolian töihin on kielletty.
---
Paid version
User has to create an own account in the service.
The user is liable for the information security and user support by himself or herself.
Free version
Use of the free version for Metropolia works is prohibited.
- Created by Petri Silmälä, last modified on 17.6.2019
You are viewing an old version of this page. View the current version.
Compare with Current View Page History
« Previous Version 26 Current »
- No labels