Blogi (weblog, blog) on verkkosivu tai -sivusto, jossa sisällöt ovat yleensä aikajärjestyksessä siten, että tuorein viesti viesti on sivun yläreunassa.
Bloggauksen tyylilajiin kuuluu ajankohtaisuus ja spontaanisuus. Ne tukevat myös syötteitä, joiden avulla on helppo levittää tietoa ja seurata eri verkkopalvelujen päivityksiä. Lukijat voivat kykenevät myös joustavasti kommentoida kommentoimaan blogien sisältöjä.
Suurinta osaa blogeista ylläpidetään blogipalvelun tai itse asennetun ohjelmiston avulla. Suomalaisiin blogipalveluihin kuuluvat mm. muun muassa Blogit.fi ja Vuodatus.net. Blogiohjelmistoja ovat mm. Blogger ja WordPressKansainvälisistä blogialustoista arvostetaan eniten Wordpressiä ja Bloggeria. Alalle on noussut myös uusia yrittäjiä kuten Medium. 2010-luvulla trendi on vienyt myös kohti entistä pelkistetympia blogiohjelmia. Niihin kuuluvat muun muassa Ghost ja Svbtle.
Blogit yleistyivät Suomessa vuosina 2006-2007. Blogien Niiden merkityksestä kertoo kertoi se, että mediatalot pyrkivät tuolloin ostamaan itsenäisiä blogipalveluja. Esimerkiksi vuonna 2008 hankki Iltalehti omistukseensa Vuodatus.netin. Sittemmin bloggaamisen into on hieman tasoittunut sosiaalisen median läpimurron myötä.
Blogit voidaan pystytään yleisönsä perusteella jakaa jakamaan karkeasti kahteen pääluokkaan: ulkoisiin ja sisäisiin. Ulkoiset blogit on suunnattu kaikille verkon käyttäjille. Yleisiä ulkoisen blogein lajeja ovat muun muassa yritysten toimitusjohtajien blogit sekä poliitikkojen verkkopäiväkirjat. Sisäinen blogi taas on suunnattu kohdistettu organisaation sisäiselle yleisölleomalle väelle.
Yleensä blogikirjoitus sisältää vähintään muutaman rivin tekstiä. Lyhyistä, alle 140 merkin viesteistä koostuvaa bloggaamista kutsutaan mikrobloggaamiseksi. Tunnetuin mikrobloggaamisen väline on X.
Bloggaamisen muihin alalajeihin kuuluu muun muassa videobloggaaminen eli vloggaaminen.
...
Kirjallisuutta - Literature
- Wikipedia (FI, 2017)
- Blogin aloittaminen (FI, 2017)
- Blogin perustaminen (FI, 2017)
- Miksi yritysblogin pitäminen kannattaa? (FI, 2017)
- Viisautta blogin käyttöön (FI, 2015)
- Bloggaamisen perusteet (FI)
- EN, 2022)
- How to start a blog (EN, 2022)
- Blogging basics (EN, 2022)
- Learn blogging (EN, 2022)
- What is blogging and why is it popular? (EN, 2021)
- How to start blogging at university (EN, 2021)
- 3 helppoa askelta bloggaamiseen (FI, 2022)
- Kuinka aloittaa bloggaaminen (FI, 2022)
- Wikipedia (FI, 2021)
Painettua kirjallisuutta - Printed literature
Videoita - Videos
- How to make a Wordpress blogstart blogging in 2022 (EN, 2017)
- How to start (and grow) a blog on Bloggerin 2022 (EN, 2015)Blogs in Plain English
- How to vlog and be a better storyteller (EN, 20072021)
- Blogin perustaminen (FI, 2016)
...
Div | ||
---|---|---|
| ||