...
Table of Contents |
---|
G Suite for Education
Google Classroom ja Forms
Google uudisti kesällä oppimisympäristön kaltaista kaltaista Classroom-palveluaan. Uutuuksia saatiin peräti kymmenen. Niistä mainittakoon muun muassa opiskelijan yksityisnäkymä: opettaja pystyy ohjaamaan opiskelijaa yksilöllisesti. Opettajat kykenevät myös siirtämään hallitsemansa Classroomin toiselle opettajalle. Lisäksi kyselyohjelma kyselyohjelma Google Formsissa pidetyn pidetyn kyselyn arvosanat pystyy siirtämään Classroomiin.
Google Formsin uusi valintaruutu mahdollistaa monipuolisemmt kyselyt
Kyselyohjelma Google Forms loi nahkaansa kesällä. Nyt tiedostoja pystyy lataamaan myös oman domainin ulkopuolelta, jolloin ne tallentuvat lomakkeen omistajan Driveen. Lisäksi lomakkeen samat perusasetukset pystytyään nyt tallentamaan, jolloin niitä voi käyttää muissa kyselyissä. Lomakkeisiin lisättiin myös uusi kysymystyyppi: valintaruudukko, joka antaa mahdollisuuden esittää aikaisempaa monipuolisempia kysymyksiä.
Julkaiseminen
Verst
Verst on uusi julkaisualusta, jossa pystyy kesän uudistusten jälkeen tekemään WWW-sivuston ja asettamaan sille maksumuurin (paywall). Sillä siis pystyy rahastamaan sisällöllä, kunhan ensin maksaa lisenssimaksun (alkavat 12 dollarista) Verstille.
Mobiilipalvelut
Bixbyn lännenvalloitus alkoi, seuraavana Eurooppa?
Samsungin mobiililaitteiden Bixby-avustaja on levittäytynyt Koreasta Yhdysvaltoihin. On vain ajan kysymys, milloin se rantautuu Eurooppaan ja Suomeen. Samsung S8 -puhelimissa toimivavalta Bixby-avustajalta voi tiedustella suuusanallisesti esimerkiksi viimeisimmät urheilutulokset. Avustaja kilpailee muun muassa Applen Sirin, Googlen Assistantin ja Microsoftin Cortanan kera.
Oppimisteknologia
Oppimisanalytiikan mahdollisuudet
Suomen eOppimiskeskus ry julkaisi Oppimisanalytiikka tulee - oletko valmis? -selvityksen. Käytännöllinen katsaus pureutuu oppimisasnalytiikkaan ja sen tuomiin mahdollisuuksiin.
Sosiaalinen media
Facebook uudistui kesällä samalla, kun sen käyttäjämäärä (Monthly Active Users, MAUs) nousi ensimmäisen kerran yli kahden miljardin. Facebookin yhteisösivuille (engl. Facebook Pages) voi nyt linkittää ryhmiä (groups).
Ammatillisen verkostoitumisen väline Linkedin esitteli uudistuksiaan elokuussa. Niihin kuuluvat muun muassa mahdollisuus liittää useampia kuvia viesteihin sekä niin sanotut natiivit videot, mikä tarkoittaa sitä, että käyttäjä pystyy kuvaamaan rainan suoraan mobiililaitteella ja Linkedinin omalla sovelluksella. Uusi Linkedin tukee myös yhteiskirjoitusta: muut voivat muokata tekstiä ennen sen julkaisemista. Julkaisijat kykenevät nyt halutessaan kytkemään kommentoinnin pois päältä.
...
Tiedonhallinta
Google Formsin uusi valintaruutu mahdollistaa monipuolisemmt kyselyt
Kyselyohjelma Google Forms loi nahkaansa kesällä. Nyt tiedostoja pystyy lataamaan myös oman domainin ulkopuolelta, jolloin ne tallentuvat lomakkeen omistajan Driveen. Lisäksi lomakkeen samat perusasetukset pystytyään nyt tallentamaan, jolloin niitä voi käyttää muissa kyselyissä. Lomakkeisiin lisättiin myös uusi kysymystyyppi: valintaruudukko, joka antaa mahdollisuuden esittää aikaisempaa monipuolisempia kysymyksiä.
...
Workato
Workato on uusi workflow-sovellus, joka automatisoi tiedonhallintaprosesseja. Hinnat tosin alkavat 500 dollarista kuussa.
...